Suunnittelu

Suunnittelutiimimme Kauhajoella ja Seinäjoella miettivät, miten valmistaa innovatiivisia juuston teollisessa valmistuksessa tarvittavia kuljettimia, altaita, nostimia, puristimia, työntimiä tai muita tarpeellisia koneenosia. Tehtäviä löytyy niin mekaniikka-, sähkö- kuin automaatiosuunnittelijoille.

  • Mekaniikkasuunnittelija
  • Sähkösuunnittelija
  • Automaatiosuunnittelija

Millaista työ on

Työ suunnittelutiimissä on monipuolista konesuunnittelua, johon sisältyy niin juustonvalmistuslaitteistojen suunnittelua, mallintamista kuin piirustustenkin tekoa.

Työtä tehdään itsenäisesti osana tiimiä. Viikoittaisissa suunnittelupalavereissa seurataan työn etenemistä, jonka jälkeen voi keskittyä itsenäisesti oman osa-alueensa edistämiseen. Ajoittain työssä tulee matkapäiviä, jos laitteiston asennuksessa tarvitaan suunnitteluosaamista vielä paikan päällä.

Työajat suunnittelutiimissä ovat joustavat. Voit tehdä työtäsi etänä ja valita itsellesi parhaimman ajankohdan päivästä työnteolle. Suunnittelutiimissämme on töissä henkilöitä, jotka aloittavat päivänsä jo aamuviideltä ja lopettavat aikaisin iltapäivällä sekä niitä, joille uni maistuu aamuisin vähän pidempään.

Millaista osaamista suunnittelutyö vaatii?

Sulbanan suunnittelutiimissä pärjääminen vaatii konealan insinööriopintoja (esim. konetekniikka ja automaatiotekniikka) joko ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta sekä systemaattista työotetta.

Välillä suunnittelutiimiläisten asiantuntemusta kaivataan asennuspuolella, joten vuorovaikutustaitoja myös tarvitaan.

”Tässä työssä ei pääse kyllästymään! Ratkomme ongelmia, kehitämme uutta – jos haluaa kehittää konesuunnittelupuolen osaamistaan, on Sulbana loistava työpaikka.”

– Sulbanan työntekijä

Miksi kannattaa hakea Sulbanalle?

Suunnittelutyössä Sulbanalla pääset tekemään täysin uudenaikaisia ja innovatiivisia laitteistoja, jollaisia ei moni valmista. Työssäsi saat hyödyntää osaamistasi niin mekaniikassa, lujuusopissa, koneautomaatioissa kuin pneumatiikassa.

Tiimissämme on hyvä ryhmähenki. Uudet työntekijät pääsevät kehittämään taitojansa suunnittelussa askel kerrallaan, mikä mahdollistaa nousujohteisen etenemisen uralla.